sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Viikko 44 paketit

Anna S sai Halloween -kortin
ikkiä muistettiin pikkupaketilla
Pirrekin oli saanut paketin (blogipostaus myöhemmin)
henna1980 sai marraskuisen paketin
Tarpeellista tarviketta sai paketissa LadyGalatea
annn sai paketin ihan postiluukusta :)
Välimuistaminen kolahti Piitsu77:n postiluukkuun
Liinu Villikani oli saanut paketin
Välimuistaminen oli saapunut Janelillekin
Sinikka sai myös välimuistamisen
Lode sai lämpöisen paketin

torstai 28. lokakuuta 2010

Lokakuun viimeiset päivät

Kävipä sitten niin, että emo sai nyt "ylimääräistä" vapaa-aikaa. Ihan kiva, niin ehtii tehdä jotain itsekin kokin punttiin eikun pukin konttiin. Eikä ilmeisesti tule enää samanlaisia uuvuksissa tulleita virheitä näiden raporttien purkamisessa. Ja paketitkin päätyvät lähes reaaliaikaisesti blogiin :)

Kivaa on myös se, että kaikissa 95 nimen kohdassa on ruksi siitä että paketti on joko vastaanotettu tai lähetetty. Tosin, joukossa on sellaisia paketteja jotka on vastaanotettu mutta ei ole lähetysraporttia saapunut... (tai sitten olen puolinukuksissa unohtanut merkitä)

Mutta näillä mennään kohden marraskuuta. Kiva!

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Viikko 43 paketit

Suona oli saanut paketin
Caraya sai mieluista postia syyslomallaan
Carayan paketti
Nelliini on saanut paketin
Nelliinin paketti
Orvokki oli saanut lähetyksen
Postikortilla ilahdutettiin Pirjoa
Neule-Kirppuakin muistettiin
Neule-Kirpun paketti
Maukkaan pehmeä paketti osui Meemulle
Sateensävyisen lähetyksen vastaanotti Katjuska
Maikkia oli väriväliarvuutteluyllätetty
Saskaa muistettiin viidellä kerällä
Sunflower sai kivan paketin
Mainion lähetyksen oli Erikan mies hakenut postista
Emma oli saanut mukavaa postia
Superpaketin (ainakin raportin sydämistä päätellen) oli saanut Angelique
Jossu75 sai mukavan lähetyksen
Korkki sai syysöisen paketin
Korkin paketti
Lämpimän harmaalla paketilla muistettiin memmu77:ää
memmu77:n paketti
Piitsu77 sai mukavan paketin
Syksyyn tarvittavaa tavaraa sai Piriel
Punaista, punaista ja punaista sai Nanni D
Maj oli myös saanut lähetyksen

Maj:n paketti
Huopatossunenkin sai Lokakuun paketin
Hemmotteluvälipalapaketin sai Nirunaru
SinikkaP sai muhkean lähetyksen
Itsensä näköisen paketin oli saanut Bells 
siskohannen paketista paljastui ihania juttuja
Kristiinakin sai omannäköisensä paketin
Pehmoisia lankoja sai Lape
Red Dragonkin sai lämpimän pehmeän paketin
Halloween aiheisen paketin vastaanotti Cate 
 Hanne sai näin hurjan paketin
Hannen paketti
Susi vastaanotti Halloween-väliyllärin
Helmi on saanut pakettikortin, mutta ehtii noutamaan sen vasta myöhemmin
Mukavan paketin oli saanut myös Yovela
Zarokin sai kivan paketin
Tinttikin oli saanut lähetyksen
Mertsu oli saanut paketin
paketti ilahdutti myös Riikkaa
Willis oli myös vastaanottanut kivan yllärin
Myös Helmi sai kivan lähetyksen
Lellullekin oli paketti päätynyt
Myös Päivikki sai mukavan lähetyksen

perjantai 22. lokakuuta 2010

Lokakuukin lähenee loppuaan

Vielä puuttuu raportteja lähetetyistä ja saaduista. Tosin onhan vielä kaksi päivää ensiviikolla aikaa toimittaa paketti Itellan huomaan.

Ja jälleen huomautan, että raportoikaa sekä lähetetyt että vastaanotetut. On taas muutama merkintä vastaanotetusta paketista jota ei ole raportoitu lähetetyksi!

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Viikko 42 paketit

Emo pyytää nyt anteeksi viivästymistä tämän viikon raporttien purun kanssa. Työt ovat haitanneet vahvasti tekemisiä tällä viikolla, mutta nyt on kahden päivän ylimääräiset vapaat. Mutta niihin raportteihin; tässähän näitä nyt tulee.

Tiiamaria vastaanotti Lokakuun paketin
Sinikkakin sai luettavaa
Caraya ilmoitti saaneensa paketin, mutta kuvaa saa vasta myöhemmin joten raportointi viivästyy
Karusellin kyydissä tarvitaankin huivia näillä keleillä; sellaisen sai Jenni
Helikeijukin oli saanut paketin
Täydellisen vaaleanpunaisen paketin oli saanut Inge
Cirsium sai välipaketin
Välipaketin sai myös Mimmi75
Lettu sai huiviohjeita ja -lankaa
Hanne-Leenan paketti
Hanne-Leena kirjoitti seuraavaa kuvan kera: "Sain 3 kerää rose mohair lankaa rusehtavaa ja yksi harmaa softy, esimerkiksi lapsille lapasiksi. Sitten sain herkkupussin, joka ei ennättänyt kuvaan asti :o, sitten sain ihanan teevalikoiman ja lapsia oli muistettu ihanilla Nalle Puh-tarroilla ja askartelupaketti kukkahelmiköynnöstä varten. Siis aivan ihana paketti!! Mukana tuli myös kortti, osuvalla tekstillä : "Onni on pienissä asioissa. Hymyssä lapsen herttaisen. Onni on silmissä säteilevissä, hetkissä arkipäivien." Minä olin paketista oikein mielissäni!! Kiitos kiitos kiitos!!"
annatyttökin sai kivan paketin
Anna S sai oikein hemmottelupaketin
Marianne sai pakettikortin, mutta ehtii hakemaan paketin varmaan vasta perjantaina tai maanantaina, kiireiden vuoksi
Mimmi75 sai synttärilahjuksenkin
Soikka sai kivan paketin
Soikan paketti
Kikka oli saanut mukavan paketin
JossuPillekin oli posteljooni kuljettanut yllätyksen
Nappiin osuneen paketin sai myös Leena
Phedrallekin oli posti löytänyt perille
Askartelusormia syyhyttävän paketin sai Nilla
Heklakin oli saanut paketin
Salainen paketti oli saapunut Jaana64:lle
Kisankin askartelusormia kutkuteltiin paketilla
Ruiskaunokki kirjoitti: "Sny muisti maistuvasti ja ajankohtaisesti. Kortti, kaksi lakristsaa ja teepussi, kaikki kohdallaan perjantai-iltapäivään!"
Miakin oli saanut paketin
Timsun paketti
Timsu sai paketin ja kirjoitti seuraavaa: "Sain IHANAN musta/violeti-sävyisen paketin: ylelliistä Silvia-silkkivillaa yhden vyyhdin, kaksi vyyhteä pehmeää, upean väristä Shibui-merinolankaa, Assam-teetä ja Brunbergin Alku-lakritsitoffeeta musta/violetti-teeman sävyisessä lahjakassissa. Olen täysin "myyty" tälle paketile, Kiitos SNY! "
Tuulan Höpinöitä -blogiinkin oli päivitetty paketti
Lodeakin muistettiin paketein
Silverikin sai pakettinsa postista

maanantai 11. lokakuuta 2010

Viikko 41 paketit

Jenni sai jo toisen välimuistamisen
Pami sai lähetyksen
Maissia parissakin muodossa sai Maikki
nirunaru sai paketin
Jaana64 sai postikortin
Pyöreitä täyttänyttä Lapea muistettiin
Nepsukin sai paketin
Täti Punainen sai mehukkaan paketin
Puolukkaisen paketin sai Ruiskaunokki
Möttösen Miinaa muistettiin
Marelo sai täysosumalähetyksen
Ruskan värejä sai Katjuska P paketissaan
Susikin sai paketin
Maukkaan paketin sai Tintsku
Kamomillan paketti oli metsäaiheinen
Keltainen paketti ilahdutti Enwya
Salma sai kivaa lankaa ja ihanan kirjan
Micki sai mukavan paketin
Henna sai tuoksuvan paketin
ikki sai tilkkuja ja niihin liittyvän kirjan
FinElisa sai mukavan lähetyksen
Myös Helinä oli saanut runsaan paketin
Mervillekin oli posti kuljettanut mukavaa
Arjen luksusta päätyi L8:lle
Piitsu77 sai välimuistamisen
Mukava lähetys oli saapunut myös Agathalle

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Hei Ystävät hyvät!

Emo on nyt saanut pari raporttia vastaanotetusta paketista, joista ei ole tullut lähetyskuittausta ollenkaan! :o

Ja useampi rinkiläinen on kertonut että pari ei ole huomioinut alun jälkeen muilla kuin paketeilla. Kyllä sitä parin blogia kannattaa kommentoida tai laittaa anonyymiä sähköpostia taikka vaikka sellaisen sähköisen postikortin tälläisi menemään taikka vaikka ihan oikeankin. Pelkät paketit eivät riitä muistamisiksi!

Jos nyt tunsit pienen piston sydämessäsi, niin lähetäpä jotain mukavia syksyisiä ajatuksia ystävällesi jollakin helpolla muotilla :)

maanantai 4. lokakuuta 2010

Viikko 40 paketit

ikkiä muistettiin taas
Myös Jenni sai väliyllärin
Susikin sai väliyllätyksen
henna1980 sai Lokakuun paketin
Merville liihotteli enkelipaketti
Erika sai kivan lähetyksen
Välipaketti löysi tiensä myös Hannelle
Enkelipaketti päätyi ilahduttamaan FinElisaa
Janeli sai roosan paketin
Soikan välipalapaketti
























Muuton keskelle välipalapaketin sai Soikka
Angeliquekin sai välipaketin
Pirjon nimipäivää muistettiin
Villasukat ja muuta mukavaa oli Nillan välipaketissa
Cirsium oli saanut pakettinsa
Vihreää löytyi Pirjon paketista
LadyGalatea oli saanut erittäin kohdilleen osuneen paketin
Katjuskalle oli saapunut kortti ja heijastin
ikki sai lampaan! (kaavat)
Katjuksaa muistettiin käsin kehrätyllä langalla!!!
Ertzu oli saanut kivan paketin                
Ertzun paketti
Tiiamaria sai paketin juuri ennen matkaa, joten raportoi siitä vasta nyt
Ruskan värein muistettiin Olgaa
Suonakin sai Lokakuumuistamisen